Hohtohihat - reflektointia kurssityöstä

IMG_7608 (2).jpg
IMG_7609 (2).jpg
IMG_7611 (2).jpg
IMG_7612 (2).jpg
IMG_7617 (2).jpg
IMG_7619 (2).jpg
IMG_7630.JPG

Makers (KÄSK0032, Turun yliopisto) kurssin tavoitteena on perehdyttää opiskelija elektroniikkaan, ohjelmointiin, mallintamiseen ja erilaisten digitaalisten välineiden käyttöön. Alla kurssin osaamistavoitteet:

Opiskelija

  •  perehtyy erilaisiin elektroniikan ja ohjelmoinnin opetuksen oppimisympäristöihin, ohjelmistoihin ja välineisiin

  • oppii digitaalisen mallinnuksen, kuvankäsittelyn ja digitaalisen valmistuksen perusteita sekä perehtyy tekemisen ja jakamisen kulttuuriin käsityössä

  • osaa reflektoida oppimaansa pedagogisesta näkökulmasta

  • tiedostaa laadun käsitteen omassa tekemisessä ja harjaantuu eri aihealueilla tarvittavien taitojen kehittämiseen

  • tunnistaa ja ottaa huomioon työturvallisuusnäkökohdat opetuksessa ja työskentelyssä

  • hyödyntää vertaisoppimisen ja tutoroinnin mahdollisuuksia oppimisessa.

Kurssintyön teemana oli “vanhaa uudesti, uutta vanhasti”, joka näkyy kurssityössäni materiaalin kierrätyksenä. Lähdin ideoimaan tuotetta omista kiinnostuksen kohteista, joiden toivoin tuovan motivaatiota kurssityön valmistukseen. Päädyin urheilun pariin ja halusin luoda jotain, josta minulla olisi iloa arjessa. Aika nopeasti (liekö pimeys ollut inspiraationa…) valitsin aihealueeksi heijastin/valo-liivin/hanskat/vyöt.

Halusin panostaa e-tekstiiliin tämän kurssin aikana, koska koen että se on todella helppo ja kiinnostava tapa sisällyttää elektroniikkaa peruskoulun käsityöopetukseen. Sitä pystyy soveltamaan lukemattomilla tavoilla ja luomaan oppilaille innostavia projekteja. Kurssityö projekti oli luonnollista toteuttaa e-tekstiilinä. Pienen pohdinnan jälkeen hanskat, jossa vilkut tuntuivat kiinnostavalta työltä.

Tarkempi selostus valmistusprosessista löytyy edellisestä blogi päivityksestä. Nostan prosessista esille kuitenkin muutaman vaiheen. Hanskoja tehdessä huomasin miten hyvä suunnittelu ja taustatiedon hakeminen auttaa e-tekstiilin valmistuksessa. Kun on selkeä visio ja ymmärrys missä järjestyksessä komponentit tulevat virtapiiriin ja miksi, myös valmistus helpottuu. Esimerkkien ja toisten töiden kautta on helpompi ymmärtää miten komponentit toimivat. Vaikka e-tekstiilin ”piirilevyn” ompelu oli kohtuu helppoa, vie käsin ompelu oman aikansa ja vaatii kärsivällisyyttä.

Tuote kehittyi myös prosessin aikana. Ensimmäinen hanska epäonnistui, mutta oli mainio proto, jonka kautta opin hanskan mittasuhteista ja istuvuudesta. Jälkikäteen ajatellen olisi ehkä kannattanut alun perinkin tehdä proto, jostain aivan muusta kankaasta, ennen kun leikkasin villapaitani palasiksi. En kuitenkaan luovuttanut vaan kehitin tuotetta eteenpäin ja olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.

E-tekstiilinä tuote on minusta onnistunut. Tuote ei kuitenkaan sisältänyt omaa ohjelmointia, vaan koodit olivat valmiiksi LilyTiny komponentissa. Päätös valita LilyTiny Microbitin tai Lilypadin sijaan ei johtunut haluttomuudesta koodata, vaan komponentin koosta ja hinnasta. Koin LilyTinyn järkeväksi ja käyttötarpeeseen parhaiten sopivaksi tuotteeksi.

Tuote ei ole vertailtavissa teollisesti valmistettavaan tuotteeseen. Käsineen rakeenne ei ole yhtä kestävä, istuvuus ei ole yhtä hyvä, eikä toimintavarmuuskaan ole aivan 100%. Tuote on kuitenkin valmistettu laadukkaasti ja huolella. Käsineen vuori tuo mukavuutta ja suojaa sisällä olevaa elektroniikkaa. Kämmenen karkeampi kangas tuo pitoa ja lisää käyttöikää. Kuminauha pitää hanskan hyvin paikoillaan ja heijastin tuo näkyvyyttä ja esteettisyyttä. Käsine soveltuu parhaiten kevät ja syys käyttöön, ollen hieman liian lämmin kesähelteillä ja hieman liian tiukka puettavaksi paksun takin päälle. Lopullisesta kestävyydestä on hieman vaikea antaa arviota vielä tässä vaiheessa. Aika näyttää pysyvätkö sähköä johtavat langat paikoillaan ja solmut tiukkana.

Tavoitteena oli tuote, joka soveltuu käyttötarkoitukseen ja on laadukkaasti suunniteltu ja toteutettu. Esteettisessä ilmeessä tavoittelin rentoutta, sporttissuutta ja vauhdikkuutta. Halusin hanskat, jotka sopisivat niin työmatkalle kuin lenkkeilyyn. Koen saavuttaneeni nämä tavoitteet.

Hohtohihat - suunnittelu & valmistus

Suunnittelu- ja valmistusprosessi:

1.     5 alustavaa ideaa

a.    seinäteos

b.    taiteltava koruteline

c.     käännöstä indikoiva takki

d.    käännöstä indikoivat hanskat

e.     käännöstä indikoiva liivi/vyö

2.     rajaus

a.    valitsin kurssityöksi käännöstä indikoivat hanskat


3.     ideointi

a.    hain inspiraatiota googlettamalla ja pinterestistä

b.    kävin kangaskaupassa tutustumassa erilaisiin kankaisiin ja heijastimiin

2019-04-23 (7).png
PSX_20190423_185835.jpg

4.     tuotteen ja elektroniikan suunnittelu

a.    hain tieto erilaisista e-tekstiilitöistä, jotka olivat samantyyppisiä tai sisältivät samanlaisia komponentteja, kun oma työni. Sparkfun sivut olivat todella hyödylliset ja informatiiviset. Esimerkiksi alla oleva viitta auttoi paljon kurssityön suunnittelussa: https://learn.sparkfun.com/tutorials/night-sky-halloween-costume

IMG-20190327-WA0000.jpg
20190327_160041.jpg

5.     materiaalihankinta

a.    Omat varastot

                                                    i.     vanha villapaita

                                                   ii.     trikookangas

b.    Jättirätti:

                                                    i.     Kuminauha         2,50

                                                   ii.     heijastinnauha    0,25

                                                  iii.     heijastinnauha    0,45

                                                 iv.     palakankaat       0,50

                                                  v.     opiskelija alennus -10%

                                                 vi.     Yhteensä             3,35€

c.     Kouluelektroniikka

                                                    i.     sähköäjohtavakangas            8,01

                                                   ii.     LilyTiny ohjainlevy                    10,17

                                                  iii.     Adafruit tekstiililedit                 19,62

                                                 iv.     paristopidin liukukytkin            8,10

                                                  v.     ompelulanka                            4,32

                                                 vi.     Yhteensä                                  50,22€ (-10% opiskelija alennus)

d.     Kustannukset/hanska n. 26€

e.     Vertaus markkinoilla oleviin samantyyppisiin tuotteisiin

                                                    i.     Zackees 65€/pari

6.     komponenttien  ja virtapiirin testaus

20190327_143159.jpg

7.     Kaavojen valmistus

a.    ensimmäisistä kaavoista tuli liian pienet, joten tein uudet hieman suuremmat. Huomasin kuitenkin virheeni vasta sen jälkeen, kun olin leikannut villapaidasta jo kaikki kappaleet ja ommellut ensimmäisen hanskan. Tein myös muita pieniä muokkauksia kaavaan, jotta hanska istuisi paremmin.

20190409_144045.jpg

8.     kankaan leikkaaminen ja huolittelu

20190429_092033.jpg
20190429_094415.jpg

9.     ”piirilevyn” valmistus

a.    ”piirilevyn” leikkaaminen kankaasta ja huolittelu

b.    virtapiirin luonnostelu kankaaseen lyijykynällä

c.     paristokotelon ja LilyTinyn kankaaseen kiinnittäminen tavallisella ompelulangalla

d.    ledien ja muiden komponenttien kiinni ompelu käsin sähköä johtavalla langalla

e.     vasemman ja oikeanpuoleinen virtapiiri ovat toistensa peilikuvat. Tämän johdosta jouduin kääntämään oikean puoleisen virtapiirin LilyTinyn nurinpäin, välttääkseni lankojen turhan risteämisen

20190418_114449.jpg
20190418_131740.jpg

10.  heijastiminen ja neuloskankaan ompelu etukappaleeseen

20190429_095622 1.jpg
20190429_100602.jpg
20190429_101633.jpg

11.  Hansikkaan etu ja takakappaleen peukalo sauman ompelu

20190429_101908.jpg

12.   kytkimen ompelu

a.    sähköä johtavan kankaan leikkaaminen

b.    kankaan sijoittelu niin että palat kohtaavat, kun peukalo painetaan etusormea kohti

c.     sähköä johtavan kankaan ompelu kiinni hansikkaaseen tiehellä siksakilla

20190429_103437.jpg

13.  vuoren sivusaumojen ompelu

14.  vuoren ja ”piirilevyn” ompelu kiinni päälikappaleeseen hanskan yläreunasta, niin että ledit tulevat etukappaleen puolelle

20190418_132058.jpg

15.  kytkiminen yhdistäminen kiinni osaksi virtapiiriä

16.  ”piirilevyn” kohdistaminen ja harsiminen kiinni etukappaleen saumoihin

17.  hanskan silitys

18.  leveän kuminauhan ompelu alareunaan

19.  peukalon suunaukon ompelu käsin

IMG-20190419-WA0001.jpeg


 

Microbit labyrintti

Kaksois-tunnin kulku:

1.     tehtävään orientoituminen:

  • Mikä on microbitti? Mitä sillä voi tehdä? Miksi meidän tulisi oppia käyttämään microbittejä? à microbit.org

2.     microbitin ominaisuuksiin tutustuminen

3.     jakautuminen pareittain tietokoneen ääreen

4.     Microbitin koodaaminen

  •  valikot

  • koodin lisääminen/poistaminen

  • koodin testaaminen

  • koodin siirtäminen microbitille

5.     Jokaiselle parille arvotaan lappu, jossa tehtävänanto ja numero. Oppilaiden tulee annettujen ohjeiden mukaan koodata microbittiin ledi nuoli, joka vilkkuu määrättyyn suuntaan, kun nappia A painetaan.

6.     Kun kaikki ovat suorittaneet tehtävän microbitti sijoitetaan labyrinttiin, sille määrätylle paikalle (aikaisemmin arvottujen numeroiden mukaan). Labyrintti voi olla toteutettu monella eri tavalla, mutta yksinkertaisin toteutus on paperiin piirretty labyrintti.

7.     Sitten jännätään, että löydetäänkö labyrintin läpi aarteen luo…

8.     Ja kun tehtävä on onnistuneesti suoritettu voidaan käydä tunnin asoita tiivistetetysti läpi ja arvioida oliko tunti innostava, inspiroiva ja mitä uutta ollaan opittu.

labyrintti2.png

Tavoitteet:

  • BBC:n Microbit kotisivuihin tutustuminen

  • Microbitin eri ominaisuuksiin tutustuminen

  • Microbitin koodaaminen

    • valikot

    • koodin lisääminen/poistaminen

    • koodin testaaminen

    • koodin siirtäminen microbitille

  • ledien koodaminen

    • nuoli

  • parityöskentelyn kehittäminen

  • yhteistoiminnallisuuden kehittäminen

 

OPS:

  • tehtävä vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään ja kokeilevaan käsityöhön (T1)

  • tehtävä opastaa oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa ja , valmistamisessa (T6)

Microbitin ja ohjelmoinnin ihmeellinen maailma

Viime Makersin tunnilla käsittelimme BBC:n Microbitin ohjelmointia. Hauska kapistus, johon olisi mukava tutustua tarkemmin paremmalla ajalla (ja isomalla budjetilla). Microbit on mini tietokone, jota voidaan käyttää robotiikassa, soittimissa tai vaikka e-tekstiileissä. Microbitin kotisivuilta ( https://microbit.org/fi) löytyy paljon tietoja ja erilaisia tutoriaaleja. Ohjelmointi tapahtuu verkossa selaimella ja käyttöjärjestelmää on todella miellyttävä käyttää. Ohjelma on esteettinen, värikoodattu ja yksinkertainen. Todelliselle nörtille löytyy myös Java sript näkymä, jota voi editoida vapaasti. Meille vähemmän ymmärtäville ohjelma on suunniteltu niin että voit vaan raahata valikosta erilaisia toimintoja työpöydälle ja yhdistellä eri koodinpätkiä toisiinsa. Hauskaa kiinnostavaa ja hieman tetristä tai palapeliä muistuttava tapa työskennellä. Alla kuvia omista kokeiluista. Erityisesti kompassin tekeminen ja kokeileminen oli hauskaa. Tästä pääset itse kokeilemaan koodailua: https://makecode.microbit.org/#editor

2019-03-21 (2).png
PSX_20190321_154817.jpg
PSX_20190321_160049.jpg

Uusi teknologia, ohjelmointi ja robotiikka on saapunut peruskouluihin – haluaisimme tai emme. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että uusi teknologia on aivan luonnollinen osa käsityötä. Tästä eivät kaikki kuitenkaan ole minun kanssa samaa mieltä. Opetussuunnitelma kuitenkin velvoittaa meidän sisällyttämään uuden teknologian peruskoulun opetukseen.

” Käsityön tekeminen on tutkivaa, keksivää ja kokeilevaa toimintaa ja siinä toteutetaan ennakkoluulottomasti erilaisia visuaalisia, materiaalisia, teknisiä sekä valmistusmenetelmällisiä ratkaisuja. Käsityössä opetellaan ymmärtämään, arvioimaan ja kehittämään erilaisia teknologisia sovelluksia sekä käyttämään opittuja tietoja ja taitoja arjessa.”

” Samalla ympäristö tukee käsityössä tarvittavan teknologian toimintaperiaatteiden ymmärtämistä. Tieto- ja viestintäteknologia tarjoaa mahdollisuuden käyttää erilaisia oppimateriaaleja, oppimisalustoja, piirto-ohjelmia, digitaalisten kuvien muokkausta sekä piirrosten ja mallien tekemistä oman ilmaisun ja suunnittelun tukena. ”

https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/perusopetus/419550/sisallot/530524?vlk=428781

Inkscape, Corel ja RD Works - vector piirtämistä ja laserin käyttöä

Inkscape

Inkscape on ilmaisohjelma, joka on kaikkien ladattavissa. Olen itse käyttänyt ohjelmaa julisteiden, portfolioiden ja käyntikorttien suunnitteluun. Ilmaiseksi ohjelmaksi Inkscape toimii yllättävän hyvin. Käyttöjärjestelmä on hieman kömpelö. Muuten Inkscape on hyvin käyttökelpoinen työkalu. En kuitenkaan ryhtyisi tekemään mitään kovin monimutkaista vector taidetta tai grafiikkaa ohjelman kanssa.

Inkscape:n box maker laajennus on hauska ja kätevä työkaluja, jolla voit suunnitella laatikoita, joiden seinät yhdistyvät sormiliitoksin. Piirustukset on helppo viedä laserille ja leikata esimerkiksi ohkaisesta vanerista. Tätä voisikin hyödyntää peruskoulussa. Laserin ja boxmakerin käyttö sopisi jaksolle, joka painottaa innovointia ja tuotesuunnittelua. Laserin käyttö ei sinänsä tarvitse käsityötaitoja. Se kuitenkin nopeuttaa valmistusta ja tuotesuunnittelupainotteisessa työssä siitä voi olla hyötyä. Voidaan valmistaa protoja ja hahmo malleja esimerkiksi aaltopahvista ja lopullinen tuote leikata vanerista tai muovista. Oppilas oppii box makerin avulla kolmiulotteista hahmottamiskykyä. Sen avulla voisi valmistaa esimerkiksi erilaisia pelejä. Alla esimerkki ”liikuntanopasta”, jota heittämällä saa erilaisia hyppy tehtäviä. Vastaava työ voisi sopia 4-6 luokkalaisille.

bitmap.png

CorelDRAW

Olen käyttänyt CorelDRAW:ta opiskellessani ammattikoulussa artesaaniksi. Siitä on kuitenkin jo kymmenen vuotta, joten ohjelma on ehtinyt päivittyä useampaan otteeseen se jälkeen. Innostuin kokeilemaan symmetry työkalua. Heti iski idea, että täällähän saisi suunniteltua kirjonta kaavoja helposti! ”Kokeileva ja keksivä käsityö” kurssilla olen tekemässä tyynyä, johon tulee pyöreä symmetrinen kirjovirkkaus. Ehkä tätä voisi käyttää sen suunnitteluun…? Alla kuva symmetry työkalulla suunniteltu grafiikka.

mandala.jpg

RD Works

Useimmiten laserin käytössä tarvitaan sille suunniteltua ohjelmaa, joka muuntaa tiedoston laserille sopivaan muotoon. Tämä kuitenkin riippuu täysin laserin mallista. Yliopiston laserilla on käytössä RD Works ohjelma. RD Worksin ja laserin käytöstä löysin Bridge Academy D&T julkaiseman kattavan videon. Siitä löytyy kaikki perusasetukset ja säädöt mitä ohjelmaa ja laseria käyttäessä tarvitaan.

 

(e)Tuotesuunnittelua

Makers kurssin puitteissa valmistetaan kurssityö, jonka teemana on “vanhaa uudesti, uutta vanhasti”. Teema ei minulle vielä oikein auennut, osittain ehkä sen takia että joudun kovasti ponnistelemaan löytääkseni edes jotain ideoita elektroniikkaan liittyen. Koska aihe on itselle tuntematon, on vaikea tietää mikä on liian helppoa ja mikä taas liian haastavaa. Toivon kuitenkin löytäväni oman tavan tulkita teemaa suunnitteluprosessin aikana. Hieman selkeämpää briefiä olisin kuitenkin ehkä kaivannut.

Kurssiprojektin lopputuotteen arvioinnissa osa-alueita ovat: 1. aktiivinen, hyvin dokumentoitu ideointi- ja kehittelyprosessi (ei tyydytä ensimmäiseen vaihtoehtoon, tehdään kokeiluita...) 2. tuotteen käytettävyys ja kestävyys 3. tuotteen esteettisyys ja viimeistely 4. elektroniikan toteutus ja soveltuvuus kokonaisuuteen

Seuraavaksi esittelen viisi alustavaa ideaa kurssityölle.

Lähdimme yhdessä ryhmän kanssa työstämään ajatusta e-tekstiilistä, jossa käänntymistä varoittavat vilkut. Ryhmä piirsi ja ideoi pareittain, miten LED valoja voisi sijoittaa vaatteeseen ja mitä tulisi ottaa huomioon. Tässä muutama asia, joka nostettiin esille:

  • esteettisyys (tavalliset heijastinliivit ovat esteettisesti kömpelöitä)

  • näkyvyys joka suuntaan; kädet, selkä rinta

  • näkyvyyden tarpeet eri lajeissa; juoksu vs. pyöräily

  • valojen sijainti; nilkat, ranteet, alaselkä, rinta, käsivarret

  • voidaan yhdistään muita näkyvyyttä parantavia elementtejä, kuten heijastimia

PSX_20190304_161635.jpg

Tuotesuunnittelutuokiosta poiki uusia ideoita ja ajatuksia kurssityöstä:

  • voiko tuotteessa olla jotain retroa? saisiko esimerkiksi vanhasta vyölaukusta muokattua jotain uutta?

  • voisiko tuotteessa olla jotain muita ominaisuuksia? Esimerksi, kännykän latausta, paikannin, tai jäähdytin

  • miten kurssityön saisi valmistettua mahdollisemman kustannustehokkasti?

Itse ajattelen tuotetta pääasiassa juoksijan silmin. Erityisesti polkujuoksu on viimeaikoina viehättänyt. Lähdenkin varmaan miettimään tuotetta juuri polkujuoksun tarpeiden mukaisesti. Taidan seuraavaksi kerryttää listaa näistä polkujuoksian tarpeista ja käydä myös kirpparilla kiertelemässä ja hakemassa inspiraatiota. Odotan innolla mihin tuotesuunnitteluprosessia minua vie…

Vinkkejä e-tekstiilien valmistamiseen

E-tekstiilit ovat kiinnostava uusi lisä peruskoulun käsitöihin. Jos tuotteisiin lisätään vielä koodaustakin mahdollisuudet erilaisiin projekteihin ovat todella laajat. Mutta mitä peruskoulun oppilas voisi tehdä kahdella LED lampulla, sähköä johtavalla langalla ja kytkimellä (sähköä johtava tarranauha, vetoketju tai neppari)? Itse toteutin näillä komponenteilla heijastinnauhan ja uskon että se sopeutuisi vallan maniosti 3-6 luokkalaisille. Mitä muita töitä voitaisiin tehdä ja mihin materiaaleihin, töihin tai tekniikoihin sitä voitaisiin yhdistää?

  • käsinukke: LED valot esim. silminä, valot syttyvät, kun nuken käsiä taputtaa. Voidaan valmistaa huopakankaasta ja yhdistää käsin kirjonnan harjoitteluun.

  • pehmolelu/lukukaveri: LED valot esim. silminä, valot syttyvät, kun hahmon sydän laitetaan nepparilla kiinni. Voidaan valmistaa huopakankaasta ja yhdistää käsin kirjonnan harjoitteluun.

  • avaimenperä /maskotti: LED valot esim. silminä, valot syttyvät, kun hahmon sydän (tai muu osa) laitetaan nepparilla kiinni. Voidaan valmistaa huopakankaasta ja yhdistää käsin kirjonnan harjoitteluun.

  • vohvelikangas pussi: Valot ommellaan pussi sisälle ja syttyvät palamaan, kun nepparilla kiinni oleva pussi avataan. Sopii yhdistettäväksi kanavaompelun kanssa.

  • penaali/säilytin: Valot ommellaan pussi sisälle ja syttyvät palamaan, kun vetoketjulla kiinni oleva pussi avataan.

  • pipo/villapaita/muu valmistuote: lamput voidaan oikeastaan kiinnittää mihin tahansa tuotteeseen, jotka eivät tarvitse jatkuvaa pesua. Täytyy kuitenkin tarkasti miettiä mikä on tarkoituksenmukaista ja oppilaille kiinnostava.

Asioita, joita tulisi ottaa huomioon e-tekstiili projektissa:

  • komponentit eivät tykkää pesusta

  • sähköä johtava lanka on haurasta. Jos sitä solmii tai vetää liian tiukkaan se saattaa katketa. Jos lanka katkeaa, sähköpiiri katkeaa ja tuote ei toimi.

  • lanka on myös liukasta ja sen solminen ja päätelmien saattaa olla oppilaille hankalaa.

  • lanka alkaa myös herkästi harottaa ja sitä on vaikea saada takaisin neulansilmään, kun langanpäät sojottavat eri suuntiin.

  • tee töistä riittävän isoja, jotta mahdut ompelemaan sähköpiirin ilman että ompeleet koskettavat toisiaan. Jos langat koskettavat väärässä kohtaa, syntyy oikosulku.

  • varaa suunnitteluun ja valmisteluun aikaan. Varmista että oppilailla on selkeä piirretty suunnitelma siitä, miten sähköpiiri tulee tuotteeseen ja mihin kohtiin komponentin kiinnittyvät.

Hurjan hauska heijastava E-tekstiili

Heijastinnauhan suunnittelu ja valmistelu

Päädyin monsteri teemaan e-tekstiili harjoittelutehtävässä. Ajatus lähti ideasta heijastinnauhasta, jossa hahmot/eläimet pitävät toisiaan kädestä. Mietin minkä hahmo sopisi ala-asteen käsitöihin ja päädyin monstereihin, koska se antaa tilaa luovuudelle ja hyvin erilaisille töille. Sitäpaitsi ei ole oikean tai väärään näköstä monsteria, joten jokainen voi kokea onnistuvansa, vaikka omat piirtämisen taidot ei olisi kovinkaan hyvät. Hain inspiraatiota työhön googlettamalla “Cute monster” ja löisinkin monta hurjan hauskaa monsteria.

https://www.google.com/search?q=cute+monster&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjsvdPJrsDgAhXN8KYKHXKuAMwQ_AUIDigB&biw=1536&bih=723

https://www.google.com/search?q=cute+monster&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjsvdPJrsDgAhXN8KYKHXKuAMwQ_AUIDigB&biw=1536&bih=723

Aloitin valmistavalla paperisen kaavan. Piirsin hahmot paperille ja leikkasin ne paperista irti, jotta pystyisin jäljentämään ne heijastinkangkaan nurjalle puolelle. Käytin työssä heijastinkangasta, joka silitetään kiinni. Taustana käytin huopakangasta, johon on helppo kiinnittää ledit ja muut komponentit. (Lisää infoa komponenteista löydät kahdesta edellisestä postauksesta). Leikkasin heijastinkankaan oikeaan muotoon ja silitin kiinni huopaan. Kun heijastin oli huovassa kiinni, leikkasin huovan jättäen n. 1cm reunoille, jotta nauhasta tulisi tukevampi. Maanantaina päästään ompelemaan komponentteja töihin. Tässä vaiheessa olen tyytyväinen työhön. Toivottavasti myös komponettejen kiinnitys on yhtä vaihatonta ja hauskaa.

Copyright Jenny Puputti

Copyright Jenny Puputti

Elektroniikan teoriaa ja komponentteja

Alla löytyy tiivistetysti elektroniikan teoriaa, komponenttien toiminnoista ja symboleista ja tunnilla tehtyjä kytkentöjä.

Sähköinen vuorovaikutus

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/75/Atomin_kaaviokuva.png

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/75/Atomin_kaaviokuva.png

Atomi koostuu ytimestä, jossa protoneita ja neutroneita ja ydintä kiertävistä elektroneista, joita on yksi tai useampi. Elektronien varaus on negatiivinen ja protoneiden varaus on positiivinen. Sähkövarauksien vuorovaikutus syntyy siitä, että erimerkkiset varaukset vetävät toisiaan puoleensa ja saman merkkiset hylkivät toisiaan. Atomi on sähköisessä tasapainossa, kun protoneja on yhtä paljon kuin elektroneja. Kiinteissä johdekappaleissa, kuten esimerkiksi metalleissa olevat ylimääräiset elektronit toimivat virrankuljettajina.

Jännite, sähkövirta, resistanssi

https://github.com/matpi/Elektroniikka_tutuksi/wiki/1.-L%C3%A4hdet%C3%A4%C3%A4np%C3%A4-opiskelemaan!

https://github.com/matpi/Elektroniikka_tutuksi/wiki/1.-L%C3%A4hdet%C3%A4%C3%A4np%C3%A4-opiskelemaan!

Jännitteen yksikkö on voltti (V). Pariston + ja - napojen välillä vallitsee potentiaaliero, joka pyrkii tasoittumaan, kun paristo kytketään virtapiiriin.

Sähkövirran yksikkö on ampeeri (A). Sähkövirta syntyy, kun jännite vaikuttaa suljetussa virtapiirissä. On tehty historiallinen sopimus, että sähkövirta kulkee plussalta miinus navalle. Todellisuudessa sähkövirta kulkee päinvastaiseen suuntaan, eli miinukselta plussalle. Tätä kutsutaan elektrovirraksi.

Resistanssin yksikkö on ohmi (Ω). Resistanssi on vastus tai muu sähkövirtaa kuormittava tai vastustava komponentti sähköpiirissä.

Ohmin laki  https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/a/a0/  Ohmsches_Gesetz.svg/845px-Ohmsches_Gesetz.svg.png

Ohmin laki

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/a/a0/

Ohmsches_Gesetz.svg/845px-Ohmsches_Gesetz.svg.png

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/7/72/  Ohm%27s_Law_with_Voltage_source.svg/1000px-Ohm%27s_Law_with_Voltage_source.svg.png

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/7/72/

Ohm%27s_Law_with_Voltage_source.svg/1000px-Ohm%27s_Law_with_Voltage_source.svg.png

Elektroniikan yleisempiä komponentteja

Copyright Jenny Puputti

Copyright Jenny Puputti

https://github.com/matpi/Elektroniikka_tutuksi/wiki/2.-Elektroniikan-komponentteja

https://github.com/matpi/Elektroniikka_tutuksi/wiki/2.-Elektroniikan-komponentteja

Harjoituksia Feston kytkentäalustalla

Copyright Jenny Puputti

Copyright Jenny Puputti

Copyright Jenny Puputti

Copyright Jenny Puputti

PSX_20190210_125050.jpg
PSX_20190206_153414.jpg

Älykkäitä tekstiilejä ja elektroniikkaa

Voi sitä ihmetyksen määrää kun yrittää ymmärtää virtapiirejä, jännitteitä, komponentteja ja laskentakaavioita, kun on juuri vetänyt vatsan täyteen broileripyöryköitä. Vaikka aihe kiinnosti suuresti, on vaikea asioita hahmottaa, kun kaikki verenkierto tuntu olevan vatsalaukussa. Onneksi harjoittelussa tuli kerratusta kasien fysiikan tunnilla, niin pysyin jotenkuten kärryillä. Toivon että käytännön tekemisen yhteydessä tulee lisää ymmärrystä ja niitä ahaa-elämyksiä. ”Mistä sähkö tulee”-video oli ymmärrykseen nähden ihan sopivalla tasolla.

E-tekstiilit on aika uusi juttu vielä. Teollisuus tuottaa jo kovaa vauhtia kaiken maailman äly laitteita ja tekstiilejä. Käsityönopetuksessa se vielä etsii jalansijaa. Harjoittelussa sain kuulla työelämässä olevilta käsityöopettajilta, että hakevat vielä sitä miten uutta teknologiaa voidaan käyttää järkevästi. Paristojen ja akkujen pieniminen edistää tekniikan käytettävyyttä, mutta vielä ei ole kovinkaan paljon kokemusta töiden teettämisestä oppilailla.

Itse innostuin kovasti e-tekstiileistä. Voisin hyvin kuvitella sen motivoivan myös poikia pehmeiden materiaalien työstöön. Minusta olisi kuitenkin syytä miettiä tarkasti mihin ja miksi tekniikkaa käyttää, ettei kiinnitellä lamppuja ihan mihin sattuu, vaan koska niin voidaan tehdä. Pidän käyttötarkoitusta ja käyttäjäystävällisyyttä käsityön opetuksen töissä todella tärkeänä. Elektroniikkaa ei esimerkiksi ehkä kannata kiinnittää vaatteisiin tai tuotteisiin, joita tarvitsee pestä useasti tai ovat alttiita kovalle kulutukselle.

Seuraava tehtävä kurssilla on suunnitella e-tekstiili joka sisältää:

Sähköäjohtava tarranauha 25 mm pala = 1,5 €
Ommeltava led valkoinen 2 kpl = 0,8 €
Ommeltava paristopidin CR2032 1 kpl = 2,16 €
Nappikennoparisto CR2032 1 kpl = 0,55 €
Sähköäjohtava lanka 1,8 m = 0,62 €

https://fi.pinterest.com/jennypuputti5/smart-textiles/

https://fi.pinterest.com/jennypuputti5/smart-textiles/

Heijastin ja ulkovaatteet ovat suomen pimeässä talvessa ehkä se selvin valon käyttötarkoitus. Valoa kyllä alkaa kaipaamaankin tähän aikaan vuodesta. Heijastin voisi olla ripustettava tai ulkovaatteeseen kiinnitettävä tai heijastinnauha tyyppinen. Heijastin on helppo soveltaa eri teemoihin. Voidaan tehdä voimaeläimiä, monstereita, hattivatteja, tulikärpäsiä, robotteja ja raketteja.

Muita valaistavia kohteita voisivat olla laukut ja muut säillyttimet. Lamppu voi syttyä kun pussi tai laukku avataan. Aika kätevää sekin.

Erilaisiin tekstiilitaideteoksiin tai kirjontatöihin on myös helppo sisällyttää elektroniikkaa. Voidaan tehdä erilaisia maisemia tai tähtitaivaita. Itse innoituin tähtikuvioista. Ehkä tällainen työ onnistuisi myös ryhmätyönä. Oppilaiden töistä voisi koota kokonaisen kylän. Jokainen tekisi ”palapeliin” oman palasensa ja palaset koottaisiin yhteen isoksi työksi…

Itse taidan suunnitteella tämän kurssin puitteissa heijastinnauhan, joka voidaan kiinnittää käden tai jalan ympärille. Ajatuksena olisi käsi-kädessä teema. Saapi nähdä mitä keksin…

https://www.gadoo.com.br/entretenimento/35-fotos-demonstrando-como-os-animais-sabem-se-relacionar/

https://www.gadoo.com.br/entretenimento/35-fotos-demonstrando-como-os-animais-sabem-se-relacionar/

Tavoitteita, mahdollisuuksia ja haasteita

KÄSK0032 Makers – Tekemisen kulttuuri käsityössä

Tällä viikolla aloitimme Makers kurssin, joka käsittelee elektroniikka, ohjelmointia ja mallintamista pedagogisesta näkökulmasta. Avaan tässä blogikirjoituksessa hieman omia taustojani, osaamista ja oppimisen mahdollisuuksia. Esittelen myös kurssin ensimmäisen tehtävän ja tuloksen. Mutta aloitetaan tavoitteista. Ne kun ovat perusta kaikille oppimiselle.  

Osaamistavoiteet

  • perehtyy erilaisiin elektroniikan ja ohjelmoinnin opetuksen oppimisympäristöihin, ohjelmistoihin ja välineisiin

  • oppii digitaalisen mallinnuksen, kuvankäsittelyn ja digitaalisen valmistuksen perusteita sekä perehtyy tekemisen ja jakamisen kulttuuriin käsityössä

  • osaa reflektoida oppimaansa pedagogisesta näkökulmasta

  • tiedostaa laadun käsitteen omassa tekemisessä ja harjaantuu eri aihealueilla tarvittavien taitojen kehittämiseen

  • tunnistaa ja ottaa huomioon työturvallisuusnäkökohdat opetuksessa ja työskentelyssä

  • hyödyntää vertaisoppimisen ja tutoroinnin mahdollisuuksia oppimisessa.

(https://opas.peppi.utu.fi/fi/opintojakso/K%C3%84SK0032/10731)

Omat taustat:

  • Muotoilija AMK ja Artesaani tutkinnot löytyvät jo suoritettuina ja molemmat koulutukset ovat antaneet minulle vahvan pohjan suunnittelussa, kuvankäsittelyssä, mallintamisessa ja 3D-tulostuksesta. Mikään huippu asiantuntija en ole millään alueella, mutta myös oman kiinnostuksen kautta 3D-mallinnus ja tulostus ovat tulleet tutuksi koulujen jälkeen.

  • Koodaus tuli tutuksi kun päätin opiskella Web Designia vuoden, miettiessäni seuraava liikettä artesaani tutkinnon jälkeen. Omat taidot ovat kuitenkin aika ruosteessa, koska en ole ylläpitänyt tai päivittänyt niitä vuoden 2011 jälkeen.

Mahdollisuudet oppia uutta:

  • elektroniikka on minulle hyvin vieras alue. Osaan jotain yksinkertaisia komponentteja ja niiden merkkejä. Minulla kävi myös niin hyvä säkä että sain harjoittelussani seurata fysiikan oppituntia, jossa käytiin juuri elektroniikan teoriaa ja läpi ja rakennettiin virtapiirejä. Pieni kertaus teki hyvää ja sytytti kipinän oppia lisää.

  • toivon kurssin aikana saavani oivalluksia ja perustan sille miten uutta teknologiaa voi soveltaa peruskoulun opetukseen.

Ensimmäisenä kurssitehtävänä, blogin perustamisen lisäksi, oli mallintaa huonekalu TinkerCadilla ja siirtää malli 3Dbear sovellukseen. Sovelluksen avulla huonekalu on mahdollista sijoittaa. 3Dbear sovellus tuotti kuitenkin ongelmia ja ohjelma kaatuili ja kuumensi laitteita. Itse yritin käyttää Ipadia ja Samsung A3:sta saamatta kumpaakaan kunnolla toimimaan. Ipadi oli liian vanha ja kännykässä ei tainnut olla riittävästi kapasiteettiä. Nämä on kuitenkin ihan villejä arvauksia, eikä ole mitään varmuutta siitä miksi sovellus ei toiminut.

Iski hieman valkoisen paperin kammo huonekalun kanssa, mutta päätin lopulta mallintaa kultasepänpöydän. Ajattelin että sitä ei varmaan kukaan muu keksi tehdä. Alla kuvia TinkerCad luomuksestani ja kuvakaappauksia 3DBear sovelluksen koikeilusta.

Rakensin pöydän pitkälti peruspalikoita muokkaamalla ja yhdistelemällä.

Rakensin pöydän pitkälti peruspalikoita muokkaamalla ja yhdistelemällä.

Kokeilin sijoittaa huoneeseen myös monimutkaisempia esineitä. Sovellus kuitenkin kaatui kun yritin muokata kappaletta. Yksinkertaiset huonekalut onnistu paremmin. Niitä sain hieman siirrettyä ja käännettyä.

Kokeilin sijoittaa huoneeseen myös monimutkaisempia esineitä. Sovellus kuitenkin kaatui kun yritin muokata kappaletta. Yksinkertaiset huonekalut onnistu paremmin. Niitä sain hieman siirrettyä ja käännettyä.

IMG_3319.jpg
edited.jpg

Peruskoulussa

TinkerCad on suhteellisen yksinkertainen ohjelma ja sovellettavissa peruskoulun käsityön opetukseen. Itse näkisin että 3-luokalta ylöspäin lasten taidot riittävät ohjelman käyttämiseen. Ohjelma vaati kuitenkin keskittymiskykyä. Esimerkiksi pelinauppulat tai maskotit voisi olla hauska 3D-tulostus projekti. 3DBear vaikuttaa todella hauskalta sovellukselta. Harmi ettei se vielä oikein toimi kunnolla kaikilla laitteilla. Toivon mukaan sovellusta kehitetään ja siitä saadaaan toimivampi.